Blogi |

Diagnoosina pakkomielteinen oikeakielisyysoireyhtymä

Viime syksynä silmiini osui uutinen Kiasmassa toteutetusta hiljaisesta mielenosoituksesta, jossa joukko saamelaisnuoria kokoontui mielenilmaukseen nurinkäännetyillä saamenpuvuilla. Kuvassa he kylläkin näyttivät istuvan paljaalla lattialla nurinkäännetyissä saamenpuvuissaan. Siis nurinpäin käännetyt saamenpuvut yllään. Kahden kirjaimen ero kirjoitusasussa, iso ero merkityksessä.

Todennäköisesti kirjoittajalle oli vain sattunut kirjoitusvirhe, mutta tautini alkoi heti oireilla. Rauhallisesta kahvitauosta oli rauha saman tien mennyttä, kun pidin mielessäni esitelmää suomen kieliopista ja sijamuodoista.

Moni varmaankin miettii, että onko tuo nyt niin iso asia, saamenpuvuilla vai saamenpuvuissa, että sen vuoksi kannattaa vetää kahvit väärään kurkkuun. Asiahan käy kuitenkin selväksi. No ei varmaankaan ole eikä kannata, mutta minkäs teet. Ammattitauti eli pakkomielteinen oikeakielisyysoireyhtymä nostaa päätään.

Taudin oirekuvaan kuuluu desimaalipilkkuhypertensio. Kun uutisankkuri kertoo työttömyyden nousseen 12 piste 6 prosenttiin, suonissa alkaa kohista. Heristän sohvalla nyrkkiä naama punaisena ja huudan ”PILKKU” niin, että koko kylä kuulee.

Myymäläadessiiviaversio on myös tyypillinen oire, jonka kanssa on ollut pakko oppia elämään. Kiinteistönvälittäjän ilmoituksessa klassinen ”yksiö parvekkeella” aiheuttaa nykyisin enimmäkseen vain lieviä inhonväristyksiä, joskin huonona päivänä pitää mennä sydämentykytyksen vuoksi hetkeksi lepäämään.

Myös psyykkinen yhdyssanaurtikaria on yleistä eikä siihen auta edes siedätyshoito. Saan edelleen henkisiä näppylöitä, kun ruokakaupan mainoksessa kaupataan ”lanttu laatikkoa” tai marketin nurkalla mainostetaan mansikoita myytävän ”pää ovien vieressä”.

Tähän oireyhtymään ei taida olla hoitoa, mutta onneksi se ei myöskään ole kuolemaksi. Väittävät, että kaikkeen tottuu. Ehkä se pätee tähänkin. Sitä odotellessa.